sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Lo-Pan - Salvador


Yksi stonerrockin helmasynneistä on vanhoihin kaavoihin jumiutuminen. Treenikämpällä kuunnellaan vähän Black Sabbathia, pajautellaan ja väännetään vahvistimesta säröt kaakkoon. Biisit ovat omia, mutta voisivat yhtä hyvin löytyä joltain unohdetulta Sabbath-demolta. Perinteistä ammentaminen on ok ja jopa suotavaa, mutta jotain uutta pitää saada mukaan nauhalle.

Yhdysvaltain Keskilännestä tuleva Lo-Pan ei ole jäänyt toistelemaan vanhoja stoner-kaavoja, vaan bändi vie genreä uuteen suuntaan. Ohiolaiskvartetti luottaa stonerrockin peruspilareihin, paksuun kitarasoundiin ja groovaavaan rytmiin, mutta se muovaa niistä omaleimaisen kokonaisuuden. Vaikutteita on otettu, mutta ne eivät kuulu musiikista läpi.

Vuonna 2011 ilmestynyt Salvador on Lo-Panin kolmas albumi ja ensimmäinen Small Stone -levymerkillä. Detroitilainen Small Stone on tunnettu vahvasta stoner-katalogista, ja Salvador menee mielestäni heittämällä levymerkin parhaimpien julkaisujen joukkoon.

Salvador on monipuolinen albumi, jolla raivo ja tyyneys kulkevat sulassa sovussa. Laulaja Jeff Martinin voimakas ääni pitää otteessaan koko levyn ajan. Ensikuuntelulla itselleni jäi levyltä mieleen Bird of Prey, joka on yhä suosikkini levyltä. Mutta hiljalleen muut kappaleet ovat nousseet sen rinnalle. Joka kuuntelukerralla Salvador kasvaa ja antaa jotain uutta.

Lo-Panin korkeaoktaaninen stonerrock on täydellistä musiikkia kruisailuun tyhjillä maanteillä lämpiminä kesäöinä.

torstai 15. toukokuuta 2014

All Them Witches - Our Mother Electricity


All Them Witchesin Our Mother Electricity -albumi oli ensimmäinen levy, jonka laitoin levylaukkuuni, kun sain kutsun viime perjantaiseen radiovierailuun. Albumin avaava Heavy/Like a Witch oli ilmiselvä valinta ensimmäiseksi biisiksi. Miehekkäällä hyräilyllä alkava biisi potkaisee voimalla perseelle, muttei pelota rauhallisempaan illanviettoon tottuneita.

Tennesseen tasangoilta Nashvillesta tulevan trion soitosta kuuluu vanhan kyläpäällikön asenne. Vaikka vuonna 2012 ilmestynyt Our Mother Electricity on bändin ensimmäinen albumi, siinä on iän tuomaa varmuutta. Yksitoikkoisuudesta ei ole tietoakaan, vaan levy on täynnä eri tunnelmia. Tämä takia albumia jaksaa kuunnella monta kertaa peräkkäin.

Our Mother Electricity kasvaa rauhallisesti koko a-puolen ajan. Kääntöpuolen ensimmäinen biisi Until it Unwinds runnoo albumin aallonharjalle, jonka jälkimainingeissa ajelehditaan seuraavat pari biisiä. Right Hand päättää levyn samalla hyräilyllä kuin millä tämä alkoikin. Ikään kuin alleviivatakseen, että esitys on nyt päättynyt.

All Them Witches kutsuu lähestymistapaansa musiikkiin psychedelta rockiksi. Kuvaus on hyvä. Vaikka bändi on kiillottanut kenkänsä, niiden pohjista löytyy rämeikön mutaa. Pinkfloydmainen psykedeelisyys sekoittuu americanaan, jota bändi käsittelee eurooppalaisella rentoudella. All Them Witches onkin ensimmäinen yhdysvaltalainen bändi, joka julkaisee levyn saksalaisella Elektrohasch-levymerkillä.

Yksi siisteimmistä jutuista All Them Witchesissa on kitaristi Ben McLeodin ja basisti Michael Parksin vokaalien sulautuminen yhteen. Kaksikon laulusoundit tukevat toisiaan niin hyvin, että alussa en tajunnut laulajia olevan kaksi.

All Them Witches on hyvää musiikkia etenkin juurevan rockin ystäville, jotka ovat kyllästyneet voimissaan olevaan retroveivaukseen.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Perjantaimoodissa piru irti


Ilmoitus kaikille Radio Helsingin kuuluvuusalueen asukkaille ja nettistreamin kuuntelijoille. Mä kannan hetken kuluttua raskaan levylaukkuni teurastamolle, missä VG houstaa perjantaimoodia.

Tunkkaisin doom jää varmaankin hyllyyn, mutta laukusta löytyy matskua, jota ei varmastikaan ole aikaisemmin näillä taajuuksilla soitettu. Kannattaa olla kuulolla, kello 19-22.

Gozu - The Fury of a Patient Man


Bostonilainen Gozu päätti juuri ensimmäisen Euroopan-kiertueensa, joka kiersi Pohjois-Euroopan kaukaa. Mutta jos bändi jatkaa kovien levyjen julkaisemista nykyiseen malliin, nähdään heidät varmasti vielä Tavastian lavalla.

Gozun toinen pitkäsoitto The Fury of a Patient Man julkaistiin digitaalisena äänitteenä reilu vuosi sitten ja 500 kappaleen vinyylipainos ilmestyi kuukausi sitten. Vinyyliversion odottajat palkitaan kolmella bonusbiisillä, joiden joukosta löytyy yllättäen D'Angelo ja Simply Red –coverit. Vanhan ysäriräpin ystävän korvaan etenkin Brown Sugar –coveri kuulostaa helvetin hyvältä.

Covereista huolimatta The Fury of a Patient Man vaati useamman kuuntelukerran ennen kuin levy sai täyden otteen allekirjoittaneesta. Debyyttialbumi Locust Seasoniin verrattuna Gozu on bodannut kitarasoundia, jotta raskaammat riffit saadaan nousemaan penkistä. Flirttailua popin kanssa on karsittu ja biiseihin on haettu enemmän kontrastia raskaan rockin äänimaailmasta. Kaiken ankkuroi Marc Gaffneyn laulumelodiat, jotka ovat puhdasta stoner-hunajaa.

The Fury of a Patient Man jatkaa LocustSeasonin nimeämislinjaa. Biisien nimet eivät välttämättä liity mitenkään itse teokseen, vaan ne on kieli poskessa lätkäisty otsikoiksi. Levyltä löytyy muun muassa biisit Charles Bronson Pinchot, Traci Lords ja Snake Plissken.

The Fury of a Patient Manin päättää (jos bonareita ei oteta mukaan) yli 20 minuuttia kestävä The Ceaseless Thunder Of Surf –jami, joka ei oikein uppoa. Ihan kelpo riffin ympärille rakentuvaa ja purkautuvaa biisiä kuunnellessa tuntuu kuin kuuntelisi kokoamisohjeita. Omalla tavallaan The Ceaseless Thunder Of Surf on mielenkiintoinen kokonaisuus, joka toiston avulla tekee itselleen ruumiinavausta.

Tupla-LP tulee vihreälle ja violetille kiekolle kaiverrettuna. Mulla ei ole mitään värivinyylejä vastaan, jos ne sopivat levyn teemaan ja kansitaiteeseen. Esimerkiksi kopioni Locust Seasonista on painettu savuisen keltaiselle vinyylille, mikä sopii täydellisesti kansitaiteeseen. The Fury of a Patient Manin mustavalkoinen kansitaide olisikin mielestäni ansainnut mustat vinyylit. Mutta onneksi tämä ei vaikuta musiikkiin. Se on värivinyyleistä huolimatta erittäin tyylikästä.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Witch - Witch


Witch on Dinosaur Jr:n kitaristi-laulaja J Mascisin ja hänen basistiystävänsä Dave Sweetapplen 2000-luvun puolivälissä perustama stoner/doom-bändi, joka on tähän mennessä julkaissut kaksi albumia. Bändin nimeä kantava debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2006 ja Paralyzed-albumi  pari vuotta myöhemmin. Allekirjoittaneen levyhyllystä löytyy Witch-albumi.

Witchissa J Mascis ei soita kitaraa tai laula vaan hän on siirtynyt rumpusetin taakse. Ennen Dinosaur Jr. -uraa mies soitti rumpuja hc-punkkia soittaneessa Deep Woundissa, joten komppipuolesta ei tarvitse olla huolissaan. Ja onhan Witchin doom-tempo melko paljon verkkaisempaa kuin mihin punk-piireissä on totuttu, joten vanha mies selviää hommasta helposti.

Dinosaur Jr. ei ole oikein koskaan herättänyt allekirjoittaneessa sen kummempia tuntemuksia, mutta kun kuulin ensimmäisen kerran Witchin The Seer -biisin riffin, olin heti myyty. Uskallan väittää, että kyseessä on yksi viime vuosikymmenen parhaimmista riffeistä. Kitaristi Graham Clise ja kitaristi-laulaja Kyle Thomas kasvattavat kitaravallin riffille juuri sopivan kokoiseksi.

Mutta eivät levyn muut biisit jää The Seer -avausraidan varjoon. Seitsemän biisin joukkoon ei mahdu yhtään biisiä, jonka kohdalla tekisi mieli nostaa neula pois urasta. Witch-nelikko on onnistunut tekemään eheän levyn, joka ei kuitenkaan sorru kaavamaisuuteen, yhteen stonerrockin helmasynneistä. Kuten jo bändin nimestä voi päätellä, lyriikat ovat okkultismin täyteisiä. Thomasin nasaali laulusaundi vielä vahvistaa niiden tunnelmaa.

Witchin musiikkia kuvaillessa on mahdotonta olla viittaamatta Black Sabbathiin, jonka vaikutus kuuluu selvästi debyyttilevyllä. Doomin ja 70-luvun psykerockin ystävien kannattaankin ehdottomasti tutustua bändiin.

Witchin toinen albumi, Paralyzed, ei muutaman kuuntelukerran perusteella nouse lähellekään ensimmäistä albumia. Levyllä tempoa on lisätty huomattavasti ja suoraviivaisuus on vienyt riffeiltä parhaan terän. Mutta Witch on ainakin allekirjoittaneen mielestä erittäin mainio levy.